Vanheneminen

Viime aikoina mieleni on vallannut vanheneminen - tietystä syystä. Täytin viime kuussa 70 vuotta. Ajattele, olen jo seitsemänkymppinen ja menen kovaa vauhtia kahdeksankymppistä kohti! Tai niin kovaa kuin päivät kulkevat. Ei sen kovempaa.

Mielestäni on tosi kummallista, että yht'äkkiä minusta tuli vanha. Ihan yht'äkkiä. Viime vuonna en vielä ollut vanha - mielestäni! Nyt se tuntuu olevan totta. Ja tuntuukin tosiaan. En enää ole yhtä notkea tai joustava keholtani kuin ennen. Jalkojen nostaminen ei onnistu kuin ennen. Lihakset eivät toimi kuin ennen. En siis kokonaisuutena toimi kuin ennen.

Ja mikä pahinta, paino nousee. Toki syytän pari kuukautta kestänyttä, ja edelleen jatkuvaa kortisonikuuria. Mutta pakko tunnustaa, että kyllä se alkoi jo ennen kuuria. Siis painon nousu. Että mistäkö sen huomaa? Minä huomasin kuntosalilla, kun kuntopiirin kanssa lämmiteltiin ennen varsinaista piiriä jumppasalissa. Se on kamala paikka. Nimittäin se jumppasali. Siellä on kaksi seinää täynnä peilejä. Ne peilitkään eivät enää ole yhtä hyviä kuin ennen. Oli pakko nähdä itsensä sellaisena kuin on - ei sellaisena kuin vielä luulee olevansa. Kauhistuin näkemääni! Olen alkanut jonkin verran ymmärtää mm. anoreksikoita, jotka näkevät itsensä lihavina, vaikka todellisuudessa ovat laihoja. Se on siellä korvien välissä. Se kehon koko.

Apua! Kuka söi mun viimeisen (kahdesta) tumman suklaapalan? Tuossa se just oli ja nyt se on poissa. Sinne meni!

No niin, jatketaan. Olenhan asunut tässä majassa jo 70 vuotta. Kyllä talokin siinä ajassa rapistuu, miksei sitten ihminen. Kuulolaite ollut jo kohta kahdeksan vuotta. Sairauksia tulee lisääntyvässä määrin. Huomiokyky heikkenee - niin ainakin luulen - todennut en ole vielä! Muisti pätkii. Entä kuuluuko lyhytpinnaisuus vanhenemisen oireisiin? En tiedä, mutta lyhentynyt se on ja oli lyhyt jo ennestään. Tai kai sekin riippuu asiasta ja kaverista. Väsymys tulee entistä nopeammin - siis koko kehoon. Ei vaan jaksa kuten ennen.

Onko sekin vanhenemisen oire, että kun olin esikoisen lasten kanssa heidän kotonaan, ja istuskelin sohvalla, kuulin yhtäkkiä jonkun sanovan "äiti" katselin ympärilleni, mutta en nähnyt mitään sen ihmeellisempää. Ja sitten uudelleen "äiti" ja se oli esikoisen ääni. Juoksin molemmille ulko-oville, mutta vastassa oli vain pimeys. He olivat vielä matkalla. Pakkohan siinä oli soittaa ja kysyä onko jokin hätä. Ei ollut! Ja niin selvästi kuulin ne äänet. En koskaan ennen ole silleen kuullut. Muuta kuin unissani jonkun äänen ja siihen herännyt ja saanut todeta sen olleen vain unta. Mutta nyt en nukkunut. Olin täysin hereillä. Silti olin varma, että kuulin ne sanat. Ei niissä hätää ollut, vain sellainen tavallinen "äiti"-sana. Ihan kuin kutsu, että tultiin nyt. Ajatella, olen tuollaisen ison, 45-vuotiaan miehen äiti. Ja vielä kahden aikuisen sen lisäksi.

Jatketaan vaan tätä vanhenemista!

Saarnaaja 12:1-4 "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: "Nämä eivät minua miellytä", ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat (kädet ja jalat) ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi (selkä) ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin (hampaat) ja akkunoistakurkistelijat (silmät) jäävät pimeään, ja kadulle vievät ovet (korvat) sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät:..." 
jatkuu...
"myös peljätään näkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti ja kapriisinnuppu on tehoton: sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta."

Majorcan matkan tunnelmia

Käväisin pienellä matkalla Majorcalla tai Mallorca se vissiinkin kirjoitetaan, mutta serkkuni mukaan lausutaan Majorca. Serkku on asunut siellä 45 vuotta ja oli tosi mukavaa tavata melkein 60 vuoden jälkeen. Muuten Majorcalla puhutaan majorcaa, joka on erilaista kuin espanja. Sitä en tiennyt ennen. Kertoilen tässä hieman kuvien kera matkasta.

Murattia oli melkein joka paikassa. Tässä alemmassa kuvassa koko aita oli peittynyt murattiseinään.

 Vanhassa kaupunginosassa kadut oli tosi kapeita ja jalkakäytävä ehkä puolisen metriä leveä. Ei paljoa mahtunut ohittelemaan.

Vanhan kaupunginosan talojen edessä oli poikkeuksetta muuri ja siinä portti, joko umpinainen tai sitten takorautaisin pylväin varustettu.

Tämmösiä rahankerääjiä oli basaarialueella. Mies näyttää istuvan ilmassa, mutta kyllä alla on varmasti jonkinmoinen istuinalusta.

Kävin myös kuuluisassa Le Seun katedraalissa, jonka rakentaminen kesti kuulemma nelisensataa vuotta. Ei ihme, että joku muuttui puiseksi kuvaksi.

Kun käytiin syömässä, aina oli kolmen ruokalajin kattaus: eturuoka, pääruoka ja jälkiruoka. Samoin oli, kun serkkuLissu laittoi meille kaksi kertaa ruuan.

Tämmönenkin siellä oli.

Ja näitä köynnöskasveja oli ihan joka paikassa. Olihan nyt jo syksy siellä eikä enää kuiva ja kuuma kesä, jolloin luonto on vaan ruskeaa.

Matkalla rantakatua pitkin katedraalille oli tosi monia muureja, jotka kaikki olivat köynnöskasvien peitossa. Jotkin vielä kukkivat. Etuosassa on kaksi taatelipalmua.

Miksiköhän ennen oli noissa kirkko- yms. rakennuksissa niin valtavan isot ja korkeat ovet? Mä vaan kysyn.

Ja satamassa Palman lahdella kellui miljoonia euroja. Noita aluksia oli varmasti tuhansia ellei kymmeniätuhansia!!

Kävin Bellveren linnan edustalla. Kun en kestä korkeita paikkoja, niin en mennyt sisään linnaan ja sen torniin. Tämä on muistaakseni kuningas Jaakon rakentama linna.

Kait se nyt yksi kuva pitää olla minustakin.

Majapaikkani Hostel Gomila Parkin edustalla oli 64 isoa kukkapurkkia kasveineen.

Enkelipasuuna kukkii

Kotiinlähtövalmiina

Majapaikkani edustan kasveja.

Junassa ei ollut tilaa matkalaukulle, muttei onneksi tullut ketään tuohon viereen istumaan.

Tästä blogikirjoituksesta tuli nyt vain tämmönen kuvakooste, mutta olkaapa hyvät kuitenkin!

Psalmit 121:1-8 Matkalaulu.

Minä nostan silmäni vuoria kohti; mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku. Katso, Hän, jojka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi. Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, Hän varjelee sinun sielusi. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti."

Tarviiko lapsi biologista vanhempaa?

Tuota kysymystä oon pohtinut aina välillä. Tällä viikolla katsottiin uudelleen alkanutta sarjaa Kadonneen jäljillä. Oli tosi koskettava ohjelma. Tytär etsi ukkiaan ja samalla tyttären äiti isäänsä, jota ei ollut koskaan tavannut. Viimeisin viesti isältä oli tullut noin 40 vuotta sitten. Lopulta isä / ukki löytyi Miamista, kotoisin on Italiasta. Se ensimmäinen tapaaminen oli niin koskettava. Kaikki kolme itkivät toistensa sylissä. Isä / ukki, tytär ja tyttären tytär. Voit katsoa jakson täältä http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001270269.html

Tämä sarja on tullut aikaisemminkin ja joka osa on koskettanut jollain tavalla. Ja poikkeuksetta biologista vanhempaansa etsivä on kokenut jonkin palan puuttuneen elämästään. Vaikka olisi ollut hyväkin lapsuus ja korvaava vanhempi. Yksi osa käsitteli jopa tuntemaani henkilöä ja hänen isänsä etsintää. Nainen on adoptoitu Suomeen lapsena ja hän halusi löytää juurensa. Sehän on totta, että olemme osa juuriamme biologisesti.

Toki ajattelen, ettei tämä ole totta kaikille ja tähän sarjaan on valikoitunut sellaiset henkilöt, joille asia on todellakin ollut kipeä.

Löytyi myös linkki, jossa kerrotaan aikaisemmista löytymisistä ja mitä heille nyt kuuluu. Sen löydät täältä http://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/kadonneen-jaljilla/uutiset/artikkeli/kadonneen-jaljilla-mita-heille-kuuluu/3097714

Tällaista tänään!

Luukas 6:31 "Ja niin kuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille."

Haravointiako vaan?

Lauantaihommana päätin vähän haravoida tuolla takapihalla. Tosin etupihakin sitä tarvitsi. Syksy on ihan oikeasti tullut ja talvi tekee tuloaan. Jotenkin kesä on mennyt niin sukkelaan ohi, ettei ole paljon huomannutkaan sen olemassaoloa ja nyt on kohta joulu. Illatkin jo niin pimeitä, että kohta laitan ulkovalot palamaan.

Vielä muutamat kesäkukat kukkivat, enkä niitä raaski laittaa pois ennen kuin pakkaset purevat niitä.

Kasvimaahan olen kaivanut kolme ruusua, nukenkauluksen suikeroalppinsa kera ja muurikellon. Saa nähdä säilyvätkö talven yli. Ruusuista ja alpista ainakin elätän toiveita. Oli pakko laittaa myös se nukenkaulus sinne, kun ovat samassa ruukussa enkä osaa niitä toisistaan erilleen saattaa.

Eipähän tuosta kuvasta paljon selvää saa. Siinä on keskellä runkoruusi ja sen takana nukenkaulus suikeroineen ja etualalla pari ruusua

Keittiön ikkuna alle olen jo yli viikko sitten vaihtanut callunat begonioiden tilalle. Kun satuin kastelemaan begoniat kuoliaiksi. Oli pakko vaihtaa. Tuossa etualalla on vielä petunia ja jokin roikkukasvi sen seurana amppelissa. En koskaan ole tullut tietämään, mikä kasvi tuo toinen on.

Kovin on tyhjän näköinen terassikin, kun kalusteet on pakattu pois. Vielä miljoonakello siellä kukkii. Pelargonin vein etupihalle tuosta pikku hyllyltä. Kukkiin vielä niin kauniisti. Etupihan lokerikossa on ehkä hieman lämpimämpää kuin avaralla takapihalla. Ajattelin yrittää säästää pelargoneita ensi kesään, mutta olen luopunut siitä ajatuksesta. Osteaan sitten taas uudet kukat keväällä. Voihan olla, ettei ensi kevättä ees mulle tule, ja jos tulee, niin uudet tuulet silloin puhaltaa.

Psalmit 103:15-17 "Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka Häntä pelkäävät ja Hänen vanhurskautensa lasten lapsille."

Jos maassa olis kahvat....

Semmonen tunne ollut tämän viikon! Nostasin, jos olis kahvat maassa. Oon saanu elämäni takaisin. Missä se sitten välillä oli? Sairauksissa, masennuksessa, kivuissa, miehen sairaalassaoloissa - vähän kaikessa. Oli liian paljon mielen päällä asioita, jotka masensi ja vaikutti epäedullisesti.

Elokuun alussa sain rajun haimatulehduksen ja parin viikon päästä uudelleen sairaalaan, kun ajoivat ilmeisesti kesken kaiken kotiin. Onneksi sain lähetteen sisätautien polille haimatulehduksien syyn tutkimista varten. Siellä oli miellyttävä lääkäri, joka tuntui ottavan mut todesta. Hän määräsi mulle - keskusteltuaan vanhemman kollegansa kanssa ensin - kortisonikuurin. Liekö tuo ihmelääke vaikuttanut tämän ihmeellisen hyvä olon. Välillä tuntuu, ettei ehdi millään tehdä sitä mitä haluais. Täräjyttää vaan tuolla sisikunnassa.

En mä nyt kuitenkaan ihan ylläolevien kuvien kaltaiseen kuntoon ja nuoruuteen ole tullut. Onneksi! Kyllä tämä seniorielämä on kuitenkin niin mukavaa.

Siinä sitä onkin sitten näiden kuvien välillä jotakuinkin 50 vuotta. Samalla rapulla, ovi vaan on vaihtunut. Mutta mitäs väliä vanhenemisella. Kyllähän tämä kroppa eli hengen vuokra-asunto väkisinkin rappeutuu. Se nyt vaan on totuus, harvahan täältä on hengissä selvinnyt.

Tuosta sisikunnan täräjyttämisestä vielä. On semmonen tunne välillä, että pitäis jo olla tekemässä jotain muuta. Ei oikein osaa keskittyä yhteen asiaan. Mutta kait tämäkin on ohimenevää niin kuin kortisonikuurikin. Alenevin annoksin mennään. Katotaan, mikä on lopputulos. 

Jotenkin en odota mitään ihmeitä lääkäreiltäkään. En usko siellä selviävän tää mun sairauksien etiologia. Eikö ollutkin hieno sana? Piti oikein tarkistaa, että olenko ymmärtänyt sen oikein. Ja olin kyllä. Eli syy sairauksiini. Ite luulen tietäväni enemmän kuin lääkärit. Mun sisässähän se on. Ja mä sen tunnen. Mutta elämä on!!!!!!!!

1.Tim. 6:6-8 "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myöskään voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin."

Putkimiehenä!

Oli pakko taas putsata lavuaarin hajulukko vessassa. Se nimittäin jostain syystä kerää karmeeta bakteerimössöä sisuksiinsa, niin että ne silloin tällöin nousee lavuaariinkiin saakka tiivisteitten ohitse. Pesuhuoneen hajulukkoa ei liene avattu täällä asuttaessa kuin kerran. On asuttu  nyt yli neljä ja puoli vuotta.

Munni kyllä lupasi sen tehdä, mutta minäpä tärkeenä tyttönä aattelin tehä sen ihan ite. Osaanhan minä, sen verran monta kertaa oon sen irrottamista yms. katellu ja autellutkin. Eipä siis muuta kuin irrottelemaan putkia toisistaan. Samalla katselin, että näin ja näinhän ne on toisiinsa kiinnittyneet. Kyllähän tuon muistaa tollokin.

Sain kuin sainkin kaikki osat irti. Meisselillä ensin lavuaarista sihti yms. irti ja lopuksi putket lavuaarin alta. Oooh, mitä töhnää taas oli kertynyt. Vein kaikki irtonaiset osat pesuhuoneeseen, jossa niitä pesin domestoksella terästetyllä vedellä. Mutta en lakkaa ihmettelemästä itse hajulukon rakennetta. Se on aivan varmasti jonkun miehen suunnittelema. Ja se mies ei koskaan ole joutunut sitä pesemään. Eihän sitä saa millään ilveellä sisältä pestyksi. Kato vaikka

Miten ihmeessä tuonne putken sisälle pääsee. Ai nyt tuota kuvaa katellessa hoksaan, että tuo lukkohan on poikki keskeltä. Ehkä sitä kautta olisi päässyt noihin sokkeloihin! Mutta silti. On tämä aikamoinen loukko ja keksintö. Pesin tiskiharjalla (ei sitä tiskiin enää käytetä :)), pulloharjalla (eikä tällä enää pulloja pestä), semmosella pienellä harjalla ja hammasharjalla (eikä silläkään enää hampaita pestä). Tommonen siitä tuli. Muut osat olivatkin aika helppoja pestä paitsi se lattiaan menevä putki, jonka toisessa päässä oli 90 asteen kulma. Ei siis mitään mahista pestä putken sitä päätä muuta kuin mutkaan saakka. Olisi pitänyt kuvata kaikki osat, mutten enää viitsi niitä irrotella.

Käyttämäni työvälineet, meisseli puuttuu.

Kun osat oli pesty, niin ei kun kiinnittämään. Sanko lavuaarin alla kaikeksi varmuudeksi. Tämmönen siitä tuli.

Ei ku käyttämään. Aluksi näytti, että hyvä tuli, mutta sitten rupes tulemaan vettä tuon rinkulan alta, vaikka siinä on tiiviste. Mietin jo, että pakko kait odottaa Munnia dialyysistä kotiin, mutteihän mun sielu sitä sallinut. Ei muuta kuin irti vaan kaikki ja uusiksi meni. Totesin, että oli jättänyt liian vähän putkea lukon sisään. Tässä on sitten lopputulos

No nyt se pitää vettä ja toimii. Tosin, kun olin hajulukon irrottanut, niin kaasin se sisällä olleen veden lavuaarin. Onneksi oli roskis alla. Sinnehän se vesi meni. Höh!

Sananlaskut 3:10 "Kelpo vaimon kuka löytäää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi."

Ai mikäköhän otsikko olis? Vaikkapa haimatulehdus - ainako etanolista?

No joo, tuli tässä päivänä muutamana äkillisesti viides haimatulehdus. Kaiken kaikkiaan paljon ärhäkämpi kuin edelliset. Tulehdusarvotkin aivan eri luokkaa. Google kertoo, että suomessa 70 % haimatulehduksista johtuu viinasta eli sen sisältämästä etanolista. Ja 10 % sapesta. Ja sitten mulla on tuo idiopaattinen homma - ihan idiootti!

Että miksikö nyt tämmöstä kirjoittelen? Noh, kun eikös kaikkia pitäis kohdella samalla tavoin? Ei mua huonosti kohdeltu - en sitä tarkoita, mutta selväksi tuli ainakin viimeisellä lääkärikierrolla, ettei mua uskottu - siis ainakaan kaikki eivät uskoneet - etten käytä alkoholia. Vielä viimeisenä lääkäri kysyi, että oliko meillä edellisenä iltana juhlat, että söinkö paljon. Tuntui, että tuolla syömisellä pehmennettiin äänetöntä kysymystä, että joitkohan vähän liikaa. Totesin vaan, että ei, kun oli ihan tavallinen arki. Enhän ole iltaisin juurikaan uskaltanut kuuden jälkeen syödäkään - paljon mitään.

Olisi kait ollut hyvä sanoa, että ai niin, unohdin kertoa, että käytänhän minä alkoholia. Kerran kuukaudessa ehtoollisella semmoset 5 milliä viiniä.

Eikös kuitenkin ihan kaikesta huolimatta kaikkia tulisi kohdella samalla tavalla. Onhan niin monia muitakin itse aiheutettuja sairauksia kuin haimatulehdus. Entä sitten? Mistä me oikeastaan ees tiedetään, mikä sairaus on ns. itse aiheutettu ja mikä ei? Eli tällä kirjoituksella peräänkuulutan ihmisten samanarvoisuutta!

Tietenkin ihmisiä ne lääkäritkin ovat ja hoitajat ja heillä on tunteet. Mutta silti!

On kyllä vielä kerrottava, että kyllä jotkut hoitajat ihan selvästi uskoivat tuodon idiopaattiseen haimatulehdukseen. Eräs heistä kertoi, että hoitajien keskuudessa sitä kutsutaan idiootti pankreaksi. (Pankrea on haima.) Se oli musta aika hauskaa!

Nyt mua hirvittää, jos tää muuttuu krooniseksi. Silloin on nauru kaukana!

Psalmit 92:2-3 " Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta Sinun nimellesi, Sinä Korkein, aamulla julistaa Sinun armoasi ja yön tullen Sinun totuuttasi"