Sairastuneen vierellä

Tiedätkö, mitä on olla vakavasti sairastuneen vierellä? En minäkään tiennyt ennen kuin kotimies sairastui. En julkaise kuvia hänestä, kerron vain omia tuntemuksiani.

Mitä on, kun puoliso ei enää pysty oikein mihinkään ja kivut ovat niin kovat, että hän huutaa myrkkyä? Et voi auttaa muuta kuin olemalla vierellä ja rukoilemalla. Niin ja tietenkin se fyysinen auttaminen; pukeminen, syöttäminen jne. mukaan lukien auttaminen kehon luonnollisissa toiminnoissa.

Kun kipu tekee puolison tuntemattomaksi. Kun käsivarsi on niin kipeä, että hän huutaa. Tai kun poski päivän aikana turpoaa rajusti. Tai kun toinen silmä alkaa roikkua (tai luomihan siinä roikkuu) eikä sillä enää näe lukea. Tai kun hän ei pysty syömään itse eikä edes avaamaan turvotuksen takia suutaan kunnolla. Tai kun hän pystyy nukkumaan vain unilääkkeellä ja selällään suu auki. Enää et voi olla vaimo, vaan hoitaja. Hyvältä kuitenkin tuntuu kuulla, että hän silti rakastaa.

Sairauksia on monia enkä niitä tässä ala luettelemaan. Lääkäri kuitenkin soitti eilen ja lupasi kirjoittaa lähetteen kipua lievittävään hoitoon. Toivottavasti tapahtuu pian. Pakko oli illalla soittaa kotisairaanhoitoon, kun mies myrkkyä huusi. Tk-lääkäri sitten tutki miehen lääkelistaa ja totesi, että kipulaastari pitää poistaa, kun se ja toinen kovan kivun lääke vaikuttavat toisiaan vastaan eli toinen heikentää toisen tehoa. Sitten hän määräsi toisen kipulääkkeen. Ja niitä on jo aika monta. Minä tietenkin otin laastarit pois ja tein hänen määräystensä mukaan. Vähän jännittää, mitä hänen omat lääkärinsä sairaalassa asiasta sanovat.

Tänään mies lähti sitten taas dialyysiinsä. Ei voitu edes päällystakkia laittaa (hän menee Kelan invataksilla pyörätuolissa), sillä hän ei sitä saa pois päältään. Kiedoin viltin hänen ympärilleen ja pipo päähän. Sinne hänet sitten taas vietiin. Iltapäivällä haen hänet sieltä, kun on matka muutenkin kaupunkiin.

Eikä nuo monet kipulääkkeetkään ihan ilman sivuvaikutuksia ole. Mutta niitä on vaan pakko ottaa. Muuten ei pärjää.

Ilman uskoa tämä tuntuisi kai vielä pahemmalta.

5.Moos. 33:27 "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret."

Englantia vai suomea?

Viime aikoina olen antanut itseni aatella semmosta asiaa, kuin varsinkin nuorten käyttämä enkun kieli. Olen nimittäin huomannut tosi monien nuorten ihmisten käyttävän englannin kieltä päivätyksissään esimerkiksi facaebookissa. Tämä tietenkin johtuu suurelta osalta siitä, että kyseisillä henkilöillä on useita englanninkielisiä kavereita ja he eivät luonnollisesti suomea osaa. Entä sitten ne suomenkieliset kaverit, jotka eivät osaa englantia? Itse olen lukenut tuota nykyään niin yleistä maailmankieltä aika monta vuotta ja silti en sitä hyvin ymmärrä. Se johtunee sanavarastoni kapeudesta ja sen iästä sekä kielen käyttämättömyydestä.

Kun olimme kesällä 2008 Israelissa vapaaehtoistyössä eräässä juutalaisessa vanhainkodissa, jouduin tulemaan toimeen vain englannin kielellä - ja myös tulkkaamaan miehelleni, joka ei tätä kieltä osaa kuin tämän verran: "this is my right hand into my pocket". Ja pärjättiinhän me - hyvin tai erittäin hyvin ja välillä huonosti. Mutta aina pärjättiin. Bongasin täältä netin syövereistä erään tutkimuksen, joka on tehty Jyväskylässä enkun kielen käytöstä Suomessa. Tuon kyselyn tulokset pähkinänkuoressa löytyvät täältä https://www.jyu.fi/hum/laitokset/kielet/tutkimus/hankkeet/paattyneet-hankkeet/varieng/fi/kysely/tutkimuksen%20tulokset/yhteenveto/yhteenveto

Tässä kuva

Osattomien, osallisten ja englannin täysin omakseen ottaneiden osuudet kohdeperusjoukossa.

Nykynuoret näyttävät osaavan tosi hyvin englantia. Ja olen täysin sitä mieltä, että kielten opiskelu ja osaaminen ovat tosi hienoja asioita. Omat kokemukseni kielten opiskelusta ovat seuraavanlaisia: aikanani koulussa painotettiin vieraan kielen kieliopin osaamisen tärkeyttä, puhumista ei pidetty niinkään tärkeänä. Tämän huomasin erittäin hyvin mm. silloin, kun asuin Ruotsissa pari vuotta. Mieheni, joka oli siellä asunut yli 20 vuotta, ymmärsi kieltä paljon paremmin kuin minä, joka taas puhuin sitä paremmin. Kävin siellä puoli vuotta kestävän toimistoasioihin perehdyttävän kurssin, jonka järjestämässä ruotsinkielen kokeessa taisin saada korkeimpia arvosanoja. Osasin siis kielen teoriassa, vaikken käytännössä hallinnutkaan. Toinen esimerkki on siitä, kun suoritin lukion englannin kielen kurssin siellä. Nämä ruotsalaiset opiskelutoverini puhuivat hyvin englantia, mutta minä päihitin heidät mennen tullen kirjallisissa kokeissa. 

Mitä tämä sitten kertoo? Ainakin sen, ettei meillä täällä ole aikaisemmin ainakaan - tämän päivän opetusta en tunne - välitetty vieraan kielen puhumaan oppimisesta, vaan ainoastaan siitä, että sanat tulevat oikeassa järjestyksessa ja oikein taivutettuina. Tämä luonnollisesti on saanut aikaan sen, että meidän on tosi rohkeaa ja uskaliasta yrittääkään puhua vierasta kieltä, kun eihän sitä tiedä, muistaako taivuttaa sanaa oikein ja ovatko ne oikeassa järjestyksessä. Suomen kielihän on siitä mukava, että sanajärjestys ei ole niinkään tärkeä - mutta ne sijamuodot, hui! Minulla on nykyään eräs ystävä, joka syyskuussa alkoi opiskella suomenkieltä. Hän muutti Suomeen kesällä avioiduttuaan täkäläisen kanssa. Olen yrittänyt sparrata häntä näissä suomenkielen lonkeroissa - mutta vaikeaahan se on, vaikka itse osaa puhua, on vaikeaa selittää (tai muistaa kieliopista) miksi sanat taipuvat jossain indikatiivin imperfektissä noin eikä näin, kuten on opetettu. Onneksi on netti. 😄  Aina on siis poikkeus ja siihen vielä poikkeus. Taitaa olla mullekin oppimista omasta kielestä! 

Psalmit 139:1-4 "Herra, Sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, Sinä sen tieät; Sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, Sinä sen havaitset ja kaikki minun tieni ovat Sinulle tutut. Sillä katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota Sinä Herra et täysin tunne."

Sisäänpäin- vai ulospäinsuuntautunut - intro- vai ekstrovertti??

Introvertti sanoo: Ollaan sisällä! Ekstrovertti taas: Mennään ulos!

Molemmat sanovat samaa: "Pysyn tänä iltana kotona!", mutta olemus on erilainen.

Tuota otsikon asiaa oon välillä aina miettinyt. Tämä persoonallisuuspiirre on synnynnäinen. Psykologian professori Liisa keltikangas-Järvinen Helsingin yliopistosta sanoo mm. näin: "Tiesitkö, ettet voi muuttaa sitä oletko introvertti eli sisäänpäinsuuntautunut vai ekstrovertti eli ulospäinsuuntautunut? Tiesitkö myös sen, ettei sinun tarvitsekaan muuttaa sitä? Kelpaat juuri sellaisena kuin olet."

Itse koen olevani aika vahvasti introvertti. Samoin oli isäni ja lapsistani ainakin esikoinen. Kuten sanotaan, sitä ei voi muuttaa, mutta tietenkin käytöstään voi kasvattaa. Mutta mitä se introverttius sitten tarkoittaa? Me suuntaudutaan sisäänpäin ja sisäinen maailma on meille ulkoista tärkeämpi. Isossa ihmismäärässä oleminen on meille raskasta. Olenkin huomannut, että kun on vieraita, olen mieluummin keittiössä laittamassa tarjottavaa kuin isossa ihmislaumassa. Ja sellainen small talk ei ollenkaan sovi mulle.

Juhlissa introvertti on mielellään erillään muista.

Luin tuolta netin syövereistä, että ihmisistä noin 30 % on intro- ja 70 % ekstroverttejä. Eli olen siis vähemmistössä. Kun mut testattiin ollessani vielä työssä ja johdon sihteerien kurssilla, niin silloin sain tietää tästä introverttiudesta. Enkä enää ollut huolissani siitä, etten oikein saa ajatuksiani esiin ryhmässä. Eikä se ole tyhmyyttä. Työskentelen mieluummin yksin. Eikä siinä näköjään ole mitään pahaa. Joku toinen - kuten mieheni - on enemmän ulospäin suuntautunut. Eikä siinäkään ole mitään pahaa. On kuitenkin hyvä tiedostaa tämä asia. Ainakin mun mielestä. Ei toista voi tällaisen luonteenpiirteen takia moittia.

Netissä on muutamiakin testejä, jotta voi saada selville onkon intro- vai ekstrovertti. Tein pari ja molemmissa tuli vahva introverttius. Että semmonen mä siis oon. Jos haluat tehdä testin, 
tässä on yksi http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti 
täällä on toinen http://kuntoplus.fi/terveys/psykologia/oletko-introvertti-vai-ekstrovertti

Paavalin kirje filippiliäisille 4:4-7 "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon; iloitkaa!
Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. 
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."

Pitkät rintaliivit - hyvä vai paha?

Aloitetaanpas kuvalla

Tämmöset nuoren neidon päällä

Tämmöset vähän vanhemman rouvan päällä.

Kääk, en mä noin lihava oo, kuva valehtelee. :)

Rupesin sitten tässä päivänä muutamana miettimään, mitä tekisin tuolle pallealihakselle, joka on tullut liian näkyväksi. Tuli mieleen ihan nuoruudessa käytetyt pitkät rintaliivit. Ei muuta kuin etsimään. Kössissä ei ollut. Laitoin viestiä Kultasukkaan Vaasassa ja lupasivat hoitaa asian. Kerroin vain kokoni. 

Viikon kuluttua liivit olivat saapuneet ja ostin ne. Maksoivat maltaita. Ihan hirvitti ja nyt kun selasin nettiä uudelleen, niin samanmerkkiset pitkät liivit ovat siellä puolta halvemmat. Kääk. Sen siitä sitten saa, kun ei selvitä asiaa kunnolla.

No, mutta asiaan. Ihan hyviltähän nuo päällä tuntuvat - aina kun muistaa pitää hyvän ryhdin. Eli taitavat yrittää palauttaa sen mulle. Muistan, kun teininä vaasalaiset teinipojat sanoivat mulla olevan niin hyvä ryhti. Eivät taitaisi sanoa enää! On vuosikymmenten toimistotyö tehnyt tehtävänsä.

Aina, kun liivissä oleva jokin kohta rupeaa painamaan, saan muistutuksen, että ryhti, se ryhti. Ja kun korjaan sen, painon ja kivunkin tunne lakkaa.

No eihän tää nyt ollut mikään blogin kunnollinen aihe. Tulipahan kuitenkin kirjoitettua. 

Hyvää viikonloppua vaan jokaiselle!

Luukas 12:27-28 "Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä (Jeesus) sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset!"

Minun tapani, sinun tapasi vai molempien? Onko monta tapaa päästä samaan tulokseen?

Ajattelin, että tämä runo olisi hyvä johdatus aatoksiini tänään. Tai oikeammin nämä aatokset ovat sisimmässäni velloneet jo muutaman vuoden - ainakin kaksi! Eli enemmän kuin yksi.

Kun olin nuori - tai ainakin nuorempi - luulin, ettei ole muuta tapaa tehdä jotain asiaa kuin se, miten minä sen teen. Se oli ainut oikea tapa! Tulee mieleeni eräs asia, jota nyt häpeän. Tosin hän, jota asia koski, on jo edesmennyt, samoin hänen miehensä ja poikansa. Eli näin: olin apulaisena eka avioliitosta lähdön jälkeen eräässä perheessä, jossa oli äiti, isä ja alle yksivuotias poika, Jouni. Hoitelin poikaa ja heidän kotiaan. Tapahtuihan siinä kaikenlaista, mutta tämä asia, jota nyt muistelen meni näin: Kaarina - se oli perheen äidin nimi - kääri lakanat rullalle. Minä taas olin oppinut talouskoulussa, että ne piti kääriä noin kämmenen levyisiksi litteiksi paketeiksi. No enköhän yhtenä päivän ottanut kaikki hänen käärimänsä lakanat rullilta auki ja käärinyt ne niin kuin oli mielestäni ainut oikea tapa. Voi aikoja, voi tapoja - o tempora o mores!! Ja eräs ylihyvä ystäväni kertoo, miten he lapsina meillä tiskatessaan saivat kuulla mun suusta: "Kuka on järjestänyt astiat noin kuivauskaappiin??"

Onneksi olen vihdoinkin ymmärtänyt, että asiat voidaan - ja saadaan - tehdä tosi monella tavalla. Jokaisella lienee omansa. Eikä kukaan voi sanoa, mikä tapa on ainut oikea tapa. Tätä olen opetellut monta vuotta. Luulen sen jo oppineeni.

Olen viime aikoina todennut olevani oikea nipottaja. Terapiassa näitä joskus kertoessani totesin, että ne mahtavat juontaa juurensa isääni ja hänen tapoihinsa. Oli aika rankkaa elää hänen kanssaan. Koskaan ei tiennyt, millä päällä hän oli. Kun ympäristö on järjestyksessä, se luon turvallisuutta. Sitä olen ilmeisesti hakenut näillä tavoillani. Ei isä huono ihminen ollut, vain ääripäiden ihminen. Joskus tosi hyvä, joskus ei sitten niin hyvä - ainakaan lapsen mielestä. Kuitenkin maatessani viimeisen kerran synnytyspöydällä, kiitin isää siitä, että hän oli opettanut minutkin, kuten kaikki lapsensa, tottelemaan. Osasin totella kätilöä, joka sanoi: huutaa ei saa, mutta ääntä saa pitää.

Joskus koin suurta syyllisyyttä siitä, etten ole onnistunut lasteni kasvatuksessa hyvin. Kunnes tyttäreni kerran sai silmäni aukenemaan sanomalla: "Sittenhän me ollaan huonoja!" Silloin heräsin. Hehän ovat maan mainioita ja tosi hyviä ihmisiä - minusta ja kasvatuksestani huolimatta!!! Nyt ymmärrän, että olen tehnyt parhaani ja se riittää. Eihän kukaan muuhun pystykään - kuin parhaaseensa.

Kasvua tämä on koko elämä ja olisi hyvä joskus tehdä kuten tuossa runossa sanotaan!

Psalmit 103:8-13 "Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei Hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Ei Hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on Hänen armonsa niitä kohtaa, jotka Häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas Hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.

Vanheneminen

Viime aikoina mieleni on vallannut vanheneminen - tietystä syystä. Täytin viime kuussa 70 vuotta. Ajattele, olen jo seitsemänkymppinen ja menen kovaa vauhtia kahdeksankymppistä kohti! Tai niin kovaa kuin päivät kulkevat. Ei sen kovempaa.

Mielestäni on tosi kummallista, että yht'äkkiä minusta tuli vanha. Ihan yht'äkkiä. Viime vuonna en vielä ollut vanha - mielestäni! Nyt se tuntuu olevan totta. Ja tuntuukin tosiaan. En enää ole yhtä notkea tai joustava keholtani kuin ennen. Jalkojen nostaminen ei onnistu kuin ennen. Lihakset eivät toimi kuin ennen. En siis kokonaisuutena toimi kuin ennen.

Ja mikä pahinta, paino nousee. Toki syytän pari kuukautta kestänyttä, ja edelleen jatkuvaa kortisonikuuria. Mutta pakko tunnustaa, että kyllä se alkoi jo ennen kuuria. Siis painon nousu. Että mistäkö sen huomaa? Minä huomasin kuntosalilla, kun kuntopiirin kanssa lämmiteltiin ennen varsinaista piiriä jumppasalissa. Se on kamala paikka. Nimittäin se jumppasali. Siellä on kaksi seinää täynnä peilejä. Ne peilitkään eivät enää ole yhtä hyviä kuin ennen. Oli pakko nähdä itsensä sellaisena kuin on - ei sellaisena kuin vielä luulee olevansa. Kauhistuin näkemääni! Olen alkanut jonkin verran ymmärtää mm. anoreksikoita, jotka näkevät itsensä lihavina, vaikka todellisuudessa ovat laihoja. Se on siellä korvien välissä. Se kehon koko.

Apua! Kuka söi mun viimeisen (kahdesta) tumman suklaapalan? Tuossa se just oli ja nyt se on poissa. Sinne meni!

No niin, jatketaan. Olenhan asunut tässä majassa jo 70 vuotta. Kyllä talokin siinä ajassa rapistuu, miksei sitten ihminen. Kuulolaite ollut jo kohta kahdeksan vuotta. Sairauksia tulee lisääntyvässä määrin. Huomiokyky heikkenee - niin ainakin luulen - todennut en ole vielä! Muisti pätkii. Entä kuuluuko lyhytpinnaisuus vanhenemisen oireisiin? En tiedä, mutta lyhentynyt se on ja oli lyhyt jo ennestään. Tai kai sekin riippuu asiasta ja kaverista. Väsymys tulee entistä nopeammin - siis koko kehoon. Ei vaan jaksa kuten ennen.

Onko sekin vanhenemisen oire, että kun olin esikoisen lasten kanssa heidän kotonaan, ja istuskelin sohvalla, kuulin yhtäkkiä jonkun sanovan "äiti" katselin ympärilleni, mutta en nähnyt mitään sen ihmeellisempää. Ja sitten uudelleen "äiti" ja se oli esikoisen ääni. Juoksin molemmille ulko-oville, mutta vastassa oli vain pimeys. He olivat vielä matkalla. Pakkohan siinä oli soittaa ja kysyä onko jokin hätä. Ei ollut! Ja niin selvästi kuulin ne äänet. En koskaan ennen ole silleen kuullut. Muuta kuin unissani jonkun äänen ja siihen herännyt ja saanut todeta sen olleen vain unta. Mutta nyt en nukkunut. Olin täysin hereillä. Silti olin varma, että kuulin ne sanat. Ei niissä hätää ollut, vain sellainen tavallinen "äiti"-sana. Ihan kuin kutsu, että tultiin nyt. Ajatella, olen tuollaisen ison, 45-vuotiaan miehen äiti. Ja vielä kahden aikuisen sen lisäksi.

Jatketaan vaan tätä vanhenemista!

Saarnaaja 12:1-4 "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: "Nämä eivät minua miellytä", ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat (kädet ja jalat) ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi (selkä) ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin (hampaat) ja akkunoistakurkistelijat (silmät) jäävät pimeään, ja kadulle vievät ovet (korvat) sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät:..." 
jatkuu...
"myös peljätään näkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti ja kapriisinnuppu on tehoton: sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta."

Majorcan matkan tunnelmia

Käväisin pienellä matkalla Majorcalla tai Mallorca se vissiinkin kirjoitetaan, mutta serkkuni mukaan lausutaan Majorca. Serkku on asunut siellä 45 vuotta ja oli tosi mukavaa tavata melkein 60 vuoden jälkeen. Muuten Majorcalla puhutaan majorcaa, joka on erilaista kuin espanja. Sitä en tiennyt ennen. Kertoilen tässä hieman kuvien kera matkasta.

Murattia oli melkein joka paikassa. Tässä alemmassa kuvassa koko aita oli peittynyt murattiseinään.

 Vanhassa kaupunginosassa kadut oli tosi kapeita ja jalkakäytävä ehkä puolisen metriä leveä. Ei paljoa mahtunut ohittelemaan.

Vanhan kaupunginosan talojen edessä oli poikkeuksetta muuri ja siinä portti, joko umpinainen tai sitten takorautaisin pylväin varustettu.

Tämmösiä rahankerääjiä oli basaarialueella. Mies näyttää istuvan ilmassa, mutta kyllä alla on varmasti jonkinmoinen istuinalusta.

Kävin myös kuuluisassa Le Seun katedraalissa, jonka rakentaminen kesti kuulemma nelisensataa vuotta. Ei ihme, että joku muuttui puiseksi kuvaksi.

Kun käytiin syömässä, aina oli kolmen ruokalajin kattaus: eturuoka, pääruoka ja jälkiruoka. Samoin oli, kun serkkuLissu laittoi meille kaksi kertaa ruuan.

Tämmönenkin siellä oli.

Ja näitä köynnöskasveja oli ihan joka paikassa. Olihan nyt jo syksy siellä eikä enää kuiva ja kuuma kesä, jolloin luonto on vaan ruskeaa.

Matkalla rantakatua pitkin katedraalille oli tosi monia muureja, jotka kaikki olivat köynnöskasvien peitossa. Jotkin vielä kukkivat. Etuosassa on kaksi taatelipalmua.

Miksiköhän ennen oli noissa kirkko- yms. rakennuksissa niin valtavan isot ja korkeat ovet? Mä vaan kysyn.

Ja satamassa Palman lahdella kellui miljoonia euroja. Noita aluksia oli varmasti tuhansia ellei kymmeniätuhansia!!

Kävin Bellveren linnan edustalla. Kun en kestä korkeita paikkoja, niin en mennyt sisään linnaan ja sen torniin. Tämä on muistaakseni kuningas Jaakon rakentama linna.

Kait se nyt yksi kuva pitää olla minustakin.

Majapaikkani Hostel Gomila Parkin edustalla oli 64 isoa kukkapurkkia kasveineen.

Enkelipasuuna kukkii

Kotiinlähtövalmiina

Majapaikkani edustan kasveja.

Junassa ei ollut tilaa matkalaukulle, muttei onneksi tullut ketään tuohon viereen istumaan.

Tästä blogikirjoituksesta tuli nyt vain tämmönen kuvakooste, mutta olkaapa hyvät kuitenkin!

Psalmit 121:1-8 Matkalaulu.

Minä nostan silmäni vuoria kohti; mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku. Katso, Hän, jojka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi. Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, Hän varjelee sinun sielusi. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti."