Hän on poissa - rakkaani

Hän lähti.

Ovenkahvaan ja kynnyspuulle

jäi kaipaus kukkimaan.

Se kuiskaa kysyvän suulle:

Ei erhettä milloinkaan tee,

elämän antaja meille,

vaikka tänään tuntuukin niin.

sydän kuitenkin Jumalan teille,

jää itkien kiitoksiin.

(Hilja Aaltonen)

Oli raskasta nähdä rakkaansa kärsivän. Dialyysi lopetettiin 15.2. ja hän lähti nukkuessaan morfiinin vaikutuksesta 22.2. klo 2 yöllä. Olin siellä huoneessa, mutta nukuin. Hoitaja herätti ja sanoi: Matti on lähtenyt. Nuo sanat soivat korvissani vähän väliä. Kuitenkin turvanani on ikiaikojen Jumala ja Hänen väkevät käsivartensa. Hän on antanut minulle välittävän perheen ja välittävät ystävät. Olen saanut kokea aivan ihmeellistä rakkautta heidän kauttaan.

Matti oli SUURI mies sanan henkisessä ja hengellisessä merkityksessä. Sen olen saanut kokea ystäviltä.

Vaikka olenkin harjotellut tätä yksin olemista viimeisten puolentoista vuoden aikana  yhteensä noin puoli vuotta, tämä lopullinen yksinäisyys tuntuu raskaalta. Olen todella iloinen, että Iina tuli luokseni juuri ennen mieheni poismenoa ja oli tähän aamuun saakka. Hän hoitaa ison osan asioita. Minä loput.

Elämä jatkuu juuri niin kauan kuin meille sitä on suunniteltu.

Fil. 1:21 "Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto."

Vielä vähän aikaa...

Kotimies on taas sairaalassa. Sai olla kotona 10 päivää tammikuussa, sitten oli taas pakko viedä. Nyt on syöpälääkitys lopetettu tehottomana. Myelooma ihan räjähti joulukuussa, niin että hematologikin ihmetteli. Sanoi hänellä olleen yksi samanlainen tapaus jokin aika sitten. Marraskuun eka päivänä hän vielä totesi myelooman olevan kotimiehellä kilttiä sorttia.

Nyt on luusto jo niin hauras, että luut naksahtelevat pienestäkin asiasta. Kun lähdettiin sairaalaan, ja kotimies otti kiinni oven rivasta, kuului naksahdus. Myöhemmin sama eli oikea käsivarsin murtui siitä kohti. On ollut lasikuitulastassa kolmisen viikkoa. Toissa-aamuna, kun hoitajat siirsivät häntä, vasenkin käsivarsi naksahti. Vielä ei rtg:ssä näy murtumaa, mutta haurastumiset näkyy. Eli myelooman plasmasytoomat (pesäkkeet) näkyvät kirkastumina luissa. Ja niitä on ympäri kehoa. Lisäksi pehmytpesäkkeitä. Mm. oikean silmän takana. Ja se aiheuttaa vasemman silmän "roikkumisen". Luomi on melkein kiinni, silmä on työntynyt ulospäin ja sarveiskalvo turvonnut ja näyttää siltä kuin valkuainen purskahtaisi ulos silmästä. Niin ja reisiluussa on niin iso pesäke, että kävely on kielletty. Nåh, tässähän näitä tuli.

Tänään menen lääkärin pyynnöstä dialyysiin mukaan ja hän tulee juttelemaan jatkosta. Oli viime viikolla puhetta kotiutuksesta. Saa nähdä, mihin tulokseen hän on tullut. Olen luvannut, etten itse ota kantaa dialyysin lopettamiseen, sen saavat tehdä lääkäri ja kotimies.

Huonoltahan tämä nyt näyttää kotimiehen elämän suhteen. Eikä tämä helppoa mullekaan ole. Hän on sairastanut tätä myeloomaa puolitoista vuotta (tai diagnoosista on sen verran, lienee tauti ollut jo kauan kehossa) ja  puolisen vuotta siitä viettänyt sairaalassa. Että olen saanut totutella yksinoloon jo ennakolta. Vain ihme hänet voi pelastaa.

Fil. 1:23 "...halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi..."

Sairastuneen vierellä

Tiedätkö, mitä on olla vakavasti sairastuneen vierellä? En minäkään tiennyt ennen kuin kotimies sairastui. En julkaise kuvia hänestä, kerron vain omia tuntemuksiani.

Mitä on, kun puoliso ei enää pysty oikein mihinkään ja kivut ovat niin kovat, että hän huutaa myrkkyä? Et voi auttaa muuta kuin olemalla vierellä ja rukoilemalla. Niin ja tietenkin se fyysinen auttaminen; pukeminen, syöttäminen jne. mukaan lukien auttaminen kehon luonnollisissa toiminnoissa.

Kun kipu tekee puolison tuntemattomaksi. Kun käsivarsi on niin kipeä, että hän huutaa. Tai kun poski päivän aikana turpoaa rajusti. Tai kun toinen silmä alkaa roikkua (tai luomihan siinä roikkuu) eikä sillä enää näe lukea. Tai kun hän ei pysty syömään itse eikä edes avaamaan turvotuksen takia suutaan kunnolla. Tai kun hän pystyy nukkumaan vain unilääkkeellä ja selällään suu auki. Enää et voi olla vaimo, vaan hoitaja. Hyvältä kuitenkin tuntuu kuulla, että hän silti rakastaa.

Sairauksia on monia enkä niitä tässä ala luettelemaan. Lääkäri kuitenkin soitti eilen ja lupasi kirjoittaa lähetteen kipua lievittävään hoitoon. Toivottavasti tapahtuu pian. Pakko oli illalla soittaa kotisairaanhoitoon, kun mies myrkkyä huusi. Tk-lääkäri sitten tutki miehen lääkelistaa ja totesi, että kipulaastari pitää poistaa, kun se ja toinen kovan kivun lääke vaikuttavat toisiaan vastaan eli toinen heikentää toisen tehoa. Sitten hän määräsi toisen kipulääkkeen. Ja niitä on jo aika monta. Minä tietenkin otin laastarit pois ja tein hänen määräystensä mukaan. Vähän jännittää, mitä hänen omat lääkärinsä sairaalassa asiasta sanovat.

Tänään mies lähti sitten taas dialyysiinsä. Ei voitu edes päällystakkia laittaa (hän menee Kelan invataksilla pyörätuolissa), sillä hän ei sitä saa pois päältään. Kiedoin viltin hänen ympärilleen ja pipo päähän. Sinne hänet sitten taas vietiin. Iltapäivällä haen hänet sieltä, kun on matka muutenkin kaupunkiin.

Eikä nuo monet kipulääkkeetkään ihan ilman sivuvaikutuksia ole. Mutta niitä on vaan pakko ottaa. Muuten ei pärjää.

Ilman uskoa tämä tuntuisi kai vielä pahemmalta.

5.Moos. 33:27 "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret."

Englantia vai suomea?

Viime aikoina olen antanut itseni aatella semmosta asiaa, kuin varsinkin nuorten käyttämä enkun kieli. Olen nimittäin huomannut tosi monien nuorten ihmisten käyttävän englannin kieltä päivätyksissään esimerkiksi facaebookissa. Tämä tietenkin johtuu suurelta osalta siitä, että kyseisillä henkilöillä on useita englanninkielisiä kavereita ja he eivät luonnollisesti suomea osaa. Entä sitten ne suomenkieliset kaverit, jotka eivät osaa englantia? Itse olen lukenut tuota nykyään niin yleistä maailmankieltä aika monta vuotta ja silti en sitä hyvin ymmärrä. Se johtunee sanavarastoni kapeudesta ja sen iästä sekä kielen käyttämättömyydestä.

Kun olimme kesällä 2008 Israelissa vapaaehtoistyössä eräässä juutalaisessa vanhainkodissa, jouduin tulemaan toimeen vain englannin kielellä - ja myös tulkkaamaan miehelleni, joka ei tätä kieltä osaa kuin tämän verran: "this is my right hand into my pocket". Ja pärjättiinhän me - hyvin tai erittäin hyvin ja välillä huonosti. Mutta aina pärjättiin. Bongasin täältä netin syövereistä erään tutkimuksen, joka on tehty Jyväskylässä enkun kielen käytöstä Suomessa. Tuon kyselyn tulokset pähkinänkuoressa löytyvät täältä https://www.jyu.fi/hum/laitokset/kielet/tutkimus/hankkeet/paattyneet-hankkeet/varieng/fi/kysely/tutkimuksen%20tulokset/yhteenveto/yhteenveto

Tässä kuva

Osattomien, osallisten ja englannin täysin omakseen ottaneiden osuudet kohdeperusjoukossa.

Nykynuoret näyttävät osaavan tosi hyvin englantia. Ja olen täysin sitä mieltä, että kielten opiskelu ja osaaminen ovat tosi hienoja asioita. Omat kokemukseni kielten opiskelusta ovat seuraavanlaisia: aikanani koulussa painotettiin vieraan kielen kieliopin osaamisen tärkeyttä, puhumista ei pidetty niinkään tärkeänä. Tämän huomasin erittäin hyvin mm. silloin, kun asuin Ruotsissa pari vuotta. Mieheni, joka oli siellä asunut yli 20 vuotta, ymmärsi kieltä paljon paremmin kuin minä, joka taas puhuin sitä paremmin. Kävin siellä puoli vuotta kestävän toimistoasioihin perehdyttävän kurssin, jonka järjestämässä ruotsinkielen kokeessa taisin saada korkeimpia arvosanoja. Osasin siis kielen teoriassa, vaikken käytännössä hallinnutkaan. Toinen esimerkki on siitä, kun suoritin lukion englannin kielen kurssin siellä. Nämä ruotsalaiset opiskelutoverini puhuivat hyvin englantia, mutta minä päihitin heidät mennen tullen kirjallisissa kokeissa. 

Mitä tämä sitten kertoo? Ainakin sen, ettei meillä täällä ole aikaisemmin ainakaan - tämän päivän opetusta en tunne - välitetty vieraan kielen puhumaan oppimisesta, vaan ainoastaan siitä, että sanat tulevat oikeassa järjestyksessa ja oikein taivutettuina. Tämä luonnollisesti on saanut aikaan sen, että meidän on tosi rohkeaa ja uskaliasta yrittääkään puhua vierasta kieltä, kun eihän sitä tiedä, muistaako taivuttaa sanaa oikein ja ovatko ne oikeassa järjestyksessä. Suomen kielihän on siitä mukava, että sanajärjestys ei ole niinkään tärkeä - mutta ne sijamuodot, hui! Minulla on nykyään eräs ystävä, joka syyskuussa alkoi opiskella suomenkieltä. Hän muutti Suomeen kesällä avioiduttuaan täkäläisen kanssa. Olen yrittänyt sparrata häntä näissä suomenkielen lonkeroissa - mutta vaikeaahan se on, vaikka itse osaa puhua, on vaikeaa selittää (tai muistaa kieliopista) miksi sanat taipuvat jossain indikatiivin imperfektissä noin eikä näin, kuten on opetettu. Onneksi on netti. 😄  Aina on siis poikkeus ja siihen vielä poikkeus. Taitaa olla mullekin oppimista omasta kielestä! 

Psalmit 139:1-4 "Herra, Sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, Sinä sen tieät; Sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, Sinä sen havaitset ja kaikki minun tieni ovat Sinulle tutut. Sillä katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota Sinä Herra et täysin tunne."

Sisäänpäin- vai ulospäinsuuntautunut - intro- vai ekstrovertti??

Introvertti sanoo: Ollaan sisällä! Ekstrovertti taas: Mennään ulos!

Molemmat sanovat samaa: "Pysyn tänä iltana kotona!", mutta olemus on erilainen.

Tuota otsikon asiaa oon välillä aina miettinyt. Tämä persoonallisuuspiirre on synnynnäinen. Psykologian professori Liisa keltikangas-Järvinen Helsingin yliopistosta sanoo mm. näin: "Tiesitkö, ettet voi muuttaa sitä oletko introvertti eli sisäänpäinsuuntautunut vai ekstrovertti eli ulospäinsuuntautunut? Tiesitkö myös sen, ettei sinun tarvitsekaan muuttaa sitä? Kelpaat juuri sellaisena kuin olet."

Itse koen olevani aika vahvasti introvertti. Samoin oli isäni ja lapsistani ainakin esikoinen. Kuten sanotaan, sitä ei voi muuttaa, mutta tietenkin käytöstään voi kasvattaa. Mutta mitä se introverttius sitten tarkoittaa? Me suuntaudutaan sisäänpäin ja sisäinen maailma on meille ulkoista tärkeämpi. Isossa ihmismäärässä oleminen on meille raskasta. Olenkin huomannut, että kun on vieraita, olen mieluummin keittiössä laittamassa tarjottavaa kuin isossa ihmislaumassa. Ja sellainen small talk ei ollenkaan sovi mulle.

Juhlissa introvertti on mielellään erillään muista.

Luin tuolta netin syövereistä, että ihmisistä noin 30 % on intro- ja 70 % ekstroverttejä. Eli olen siis vähemmistössä. Kun mut testattiin ollessani vielä työssä ja johdon sihteerien kurssilla, niin silloin sain tietää tästä introverttiudesta. Enkä enää ollut huolissani siitä, etten oikein saa ajatuksiani esiin ryhmässä. Eikä se ole tyhmyyttä. Työskentelen mieluummin yksin. Eikä siinä näköjään ole mitään pahaa. Joku toinen - kuten mieheni - on enemmän ulospäin suuntautunut. Eikä siinäkään ole mitään pahaa. On kuitenkin hyvä tiedostaa tämä asia. Ainakin mun mielestä. Ei toista voi tällaisen luonteenpiirteen takia moittia.

Netissä on muutamiakin testejä, jotta voi saada selville onkon intro- vai ekstrovertti. Tein pari ja molemmissa tuli vahva introverttius. Että semmonen mä siis oon. Jos haluat tehdä testin, 
tässä on yksi http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti 
täällä on toinen http://kuntoplus.fi/terveys/psykologia/oletko-introvertti-vai-ekstrovertti

Paavalin kirje filippiliäisille 4:4-7 "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon; iloitkaa!
Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. 
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."

Pitkät rintaliivit - hyvä vai paha?

Aloitetaanpas kuvalla

Tämmöset nuoren neidon päällä

Tämmöset vähän vanhemman rouvan päällä.

Kääk, en mä noin lihava oo, kuva valehtelee. :)

Rupesin sitten tässä päivänä muutamana miettimään, mitä tekisin tuolle pallealihakselle, joka on tullut liian näkyväksi. Tuli mieleen ihan nuoruudessa käytetyt pitkät rintaliivit. Ei muuta kuin etsimään. Kössissä ei ollut. Laitoin viestiä Kultasukkaan Vaasassa ja lupasivat hoitaa asian. Kerroin vain kokoni. 

Viikon kuluttua liivit olivat saapuneet ja ostin ne. Maksoivat maltaita. Ihan hirvitti ja nyt kun selasin nettiä uudelleen, niin samanmerkkiset pitkät liivit ovat siellä puolta halvemmat. Kääk. Sen siitä sitten saa, kun ei selvitä asiaa kunnolla.

No, mutta asiaan. Ihan hyviltähän nuo päällä tuntuvat - aina kun muistaa pitää hyvän ryhdin. Eli taitavat yrittää palauttaa sen mulle. Muistan, kun teininä vaasalaiset teinipojat sanoivat mulla olevan niin hyvä ryhti. Eivät taitaisi sanoa enää! On vuosikymmenten toimistotyö tehnyt tehtävänsä.

Aina, kun liivissä oleva jokin kohta rupeaa painamaan, saan muistutuksen, että ryhti, se ryhti. Ja kun korjaan sen, painon ja kivunkin tunne lakkaa.

No eihän tää nyt ollut mikään blogin kunnollinen aihe. Tulipahan kuitenkin kirjoitettua. 

Hyvää viikonloppua vaan jokaiselle!

Luukas 12:27-28 "Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä (Jeesus) sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset!"

Minun tapani, sinun tapasi vai molempien? Onko monta tapaa päästä samaan tulokseen?

Ajattelin, että tämä runo olisi hyvä johdatus aatoksiini tänään. Tai oikeammin nämä aatokset ovat sisimmässäni velloneet jo muutaman vuoden - ainakin kaksi! Eli enemmän kuin yksi.

Kun olin nuori - tai ainakin nuorempi - luulin, ettei ole muuta tapaa tehdä jotain asiaa kuin se, miten minä sen teen. Se oli ainut oikea tapa! Tulee mieleeni eräs asia, jota nyt häpeän. Tosin hän, jota asia koski, on jo edesmennyt, samoin hänen miehensä ja poikansa. Eli näin: olin apulaisena eka avioliitosta lähdön jälkeen eräässä perheessä, jossa oli äiti, isä ja alle yksivuotias poika, Jouni. Hoitelin poikaa ja heidän kotiaan. Tapahtuihan siinä kaikenlaista, mutta tämä asia, jota nyt muistelen meni näin: Kaarina - se oli perheen äidin nimi - kääri lakanat rullalle. Minä taas olin oppinut talouskoulussa, että ne piti kääriä noin kämmenen levyisiksi litteiksi paketeiksi. No enköhän yhtenä päivän ottanut kaikki hänen käärimänsä lakanat rullilta auki ja käärinyt ne niin kuin oli mielestäni ainut oikea tapa. Voi aikoja, voi tapoja - o tempora o mores!! Ja eräs ylihyvä ystäväni kertoo, miten he lapsina meillä tiskatessaan saivat kuulla mun suusta: "Kuka on järjestänyt astiat noin kuivauskaappiin??"

Onneksi olen vihdoinkin ymmärtänyt, että asiat voidaan - ja saadaan - tehdä tosi monella tavalla. Jokaisella lienee omansa. Eikä kukaan voi sanoa, mikä tapa on ainut oikea tapa. Tätä olen opetellut monta vuotta. Luulen sen jo oppineeni.

Olen viime aikoina todennut olevani oikea nipottaja. Terapiassa näitä joskus kertoessani totesin, että ne mahtavat juontaa juurensa isääni ja hänen tapoihinsa. Oli aika rankkaa elää hänen kanssaan. Koskaan ei tiennyt, millä päällä hän oli. Kun ympäristö on järjestyksessä, se luon turvallisuutta. Sitä olen ilmeisesti hakenut näillä tavoillani. Ei isä huono ihminen ollut, vain ääripäiden ihminen. Joskus tosi hyvä, joskus ei sitten niin hyvä - ainakaan lapsen mielestä. Kuitenkin maatessani viimeisen kerran synnytyspöydällä, kiitin isää siitä, että hän oli opettanut minutkin, kuten kaikki lapsensa, tottelemaan. Osasin totella kätilöä, joka sanoi: huutaa ei saa, mutta ääntä saa pitää.

Joskus koin suurta syyllisyyttä siitä, etten ole onnistunut lasteni kasvatuksessa hyvin. Kunnes tyttäreni kerran sai silmäni aukenemaan sanomalla: "Sittenhän me ollaan huonoja!" Silloin heräsin. Hehän ovat maan mainioita ja tosi hyviä ihmisiä - minusta ja kasvatuksestani huolimatta!!! Nyt ymmärrän, että olen tehnyt parhaani ja se riittää. Eihän kukaan muuhun pystykään - kuin parhaaseensa.

Kasvua tämä on koko elämä ja olisi hyvä joskus tehdä kuten tuossa runossa sanotaan!

Psalmit 103:8-13 "Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei Hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Ei Hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on Hänen armonsa niitä kohtaa, jotka Häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas Hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.