Mutta tämä metsä olikin varsinainen räme. Kaadettuja puun runkoja ja oksia pitkin ja poikin, kiviä, mättäitä ja märkää. Ennen pitkää eteen tuli leveä oja, jonka reunat olivat höttöä. Mites tästä nyt yli. Nåh, löytyihän se paikka ja viimein kovempaakin maaperää. Kun olin jo melkein tiellä, näin polun vieressä muutaman supparin ja pistin ne taskuuni. :)
Kävin kotona ja jätin sauvat, otin muovirasian mukaani ja päätin palata hakemaan ne supparit parempaan talteen. Vähän ennen paikkaa, josta piti poiketa metsään, polku taas kutsui. Tule tänne, tule tänne! Eihän siinä auttanut. Ja kas, kohta löysin pienen suppariesiintymän.
Mutta pakkohan oli lähteä eteenpäin löytämään sitä alkuperäistä paikkaa, jossa arvioin olevan saman verran noita ihanuuksia. Kuljin etsien sinne ja tänne enkä millään löytänyt enää sitä paikkaa. Miksi en laittanut vaikka jotain keppiä merkiksi? mutisin. Hoilasin ja laulelin, etteivät ne kamalat pedot tulisi tervehtimään. Eivätkä ne tulleetkaan. Mutta sienipaikkaa en vain löytänyt. Pakkohan sieltä oli lähteä kotiin.
Koko matka kesti tunnin. Housunpultut olivat märät, mutta onneksi kengät pitivät vettä - kirpparilta ostetut vaelluskengät. Kotona puhdistin sienet ja laitoin pannulle, että neste kiehuu pois. Sitten lisäsin paaaljon voita ja sipulia pilkottuna. Viimeksi vielä eilen keitettyjä perunoita. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria myllystä. Särpimenä eilen keittämääni lohta. Mums.
Psalmit 145:14-15 "Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti