keskiviikko 9. elokuuta 2017

Ajatuksia

Olen tässä potiessani miettinyt sitä, miten tarpeellisia jokainen jäsen meissä on. Myös sitä, miten ennen vanhalla äidillä ja/tai isällä oli oma kamari, jossa asuivat nuorempien hallitessa tilaa.

Munkin äitiniäiti eli tummu asui niin kauan kuin muistan enoni eli poikansa porstuakamarissa. Siellä hän makasi sängyssä päivät pitkät. Mahtoiko aika tulla pitkäksi. Ei hän mielestäni sairas ollut. Ehkä vaan väsynyt. Elämään. Kaikkeen. En tiedä, kun eihän sitä lapsena semmosia ajattele. Hän kuoli 70-luvun alussa.

Minä nyt yritän selviytyä elämästä yksijalkaisena ainakin kuusi viikkoa. En siis saa toisella jalalla varata ollenkaan. Eihän sitä pysty oikein mitään tekemään. Nyt voi joku ajatella, etteihän sitä hommia jalalla tehdä. Ei kait - ainakaan monia - mutta tarpeellinen se on kuitenkin pystyssä pysymiseksi ja pystyssä niitä asioita usein tehdään. Ja jos jotain tarvitset eikä ole ketään, ketä pyytää auttamaan, on pakko itse lähteä rollan kanssa kompuroimaan. Sekin on niin vietävän raskasta. Lykkäät rollaa vähän matkaa, sitten nappaat jarrut päälle ja hyppäät terveellä jalalla eteenpäin, ja sitten sitä rataa mennään. Sauvoista en tykkää. Eivät anna samanlaista turvaa kuin nelipyöräinen rolla.

Nytkin täällä yksinäni sängyssä istuskelen, välillä makailen. Ja ihmettelen, miten saada taas aika kulumaan iltaan. Sitten, kun pojan perhe palaa kotiin, on eloisampaa.

Ja jalka koholla pitää olla ja sitä särkee, vaikka syön särkylääkkeitä. Pojantytär Nelly, kohta 11 v, kysyi eilen, mitä asiaa kehossani olisin mieluiten ilman. Jaa-a se olikin vaikea kysymys. Enkä osannutkaan vastata. Kerroin vain tietäväni ainakin yhden ihmisen (netin kautta), jolla ei ole raajoja ollenkaan. Ei jalkoja eikä käsiä. Silti hän viettää hyvää elämää. On naimisissa ja on kaksi lasta. Eli olisko niin, että rajoitteet ovatkin omassa päässä. Toisaalta ei kauheasti innosta opetella elämään yhden jalan kanssa, kun tietää, ettei se ole lopullista - toivoakseni ainakaan! Jostain kumman syystä tila kirjoittamiseen loppui. Tulee vain rivi kerrallaan. Täytynee siis lopetella!

Ei kommentteja:

Pitäkää toisistanne huolta!

Tällainen ajatus on ollut mielessäni jonkin aikaa. Pidetään huolta toisistamme parisuhteessa niin kauan kuin meillä on toisemme. Tulee aika,...