perjantai 16. maaliskuuta 2018

Lomaa Yyterissä

Ei, en ottanut yhtään kuvaa, siispä taas kuvatonta tekstiä.
Sain siis Maaseudun Terveys- ja lomahuollolta Omaishoitajien liiton kautta hoidettavansa menettäneille omaishoitajille tarkoitetun viiden päivän loman (täysihoitoineen) Yyterin kylpylässä ihan vaan omakustannushintaan eli 100 euroa koko juttu.

Oli oikein mukavaa. Lomaa isolla L:llä. Olihan siellä vertaistukikeskusteluja joka päivä kaksi kertaa, mutta en oikein kokenut saavani vertaistukea itelleni. Huonetoverini oli mulle hyvä tapaus. Tosin jouduin holhoamaan häntä koko ajan, kun hänellä oli muisti niin huono. Mutta ei se mua haitannut. Kaikkein mukavinta oli mennä valmiiseen pöytään kolme kertaa päivässä ja käydä uimassa tai vesijuoksemassa tai -jumpassa.

Kyllä, kävin vesijuoksussa. En koskaan oo tykänny koko asiasta, mutta nyt oli hyvä ohjaaja ja totesin, että sehän onkin tosi tehokasta liikuntaa. Tehokkaampaa kuin uinti. Hih!

Olin matkalla omalla autolla, joka edellisenä päivänä näytti huonoa tapaa. Eli vitosvaihde ei millään meinannut mennä päälle. Soitin jo Jaakollekin asiasta. Hän totesi, että sitten pitää ajaa nelosella. Rukoilin kuumeisesti illalla ja kas, kun piti ajaa sinne Yyteriin, vaihteet toimivat moitteettomasti. Samoin kotimatkalla. Eli nyt olen jo kotona ja olen purkanut laukutkin. Se oli Matille tosi tärkeää. Eli laukut piti purkaa heti kotiin tultua, vaikka oltais tultu yöllä. Tosin yhden kerran sanoin, kun tulimme yöllä kotiin, että puretaan laukut vasta aamulla. Ja se onnistui! Nyt Matin ei tarvi enää laukkuja purkaa. Hän ylistelee Herraa korkeuksissa - tai missä se paikka nyt sitten onkaan.

Psalmit 103:1-2 "Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa Minun sieluni. äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt,..."

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...