keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Odotusta ja rahan menoa kaupungissa

Mun rannekello pysähtyi viime viikonloppuna. Heti arvelin patterin loppuneen. Kun naamassa mainitsin, että täytynee lähteä sen takia käymään Vaasassa tai Laihialla, niin yksi petolahtelainen ystävä totesi, että kyllä Maalahdessakin eräässä video- yms liikkeessä vaihdetaan kelloon patteri. No minä sinne heti maanantaina. Mutta, mutta, ei se käynytkään noin vain. Mies käänteli vähän aikaa kelloa kädessään ja totesi, että kupera lasi. Ei meillä ole työkaluja patterin vaihtoon. 😒

Siispä piti odotella keskiviikkoon, kun oli asiaa kaupunkiin - enemmänkin asioita. Ensin ajoin Kivihakaan asioille ja kun siellä näkyi olevan Kultajousen liike, niin sinne sitten. Menin liikkeeseen ja mua ennen oli nuori naisasiakas, jolla oli kolme asiaa. Niissä tuntui menevän niin kauan, etten jaksanut odotella, vaan sanoin palaavani myöhemmin. Menin GW-centerissä olevaan kahvilaan ja tilasin laskiaispullan ja teen. Käväisin myös KappAhlissa ja käteeni tarttui neule kahdellakympillä. En yleensä tee semmosia heräteostoksia, mutta, mutta....

Sitten uudelleen Kultajouseen. Siellä myyjä katseli kelloani ja totesi, että on niin vaikea avata, että pitänee kellosepälle mennä. Toki olisin sinnekin voinut jättää, mutta odotusaika olisi ollut yli viikon. Hän myös totesi, että Leijona-merkkiset kellot on yleensä vaikeita.

Noh, kun olin käynyt pankkiasioilla - meidän pankin konttoria ei ole Maalahdessa, mutta Laihialla on 😊, siellä piti odottaa, kun oli kaksi asiakasta ennen mua. Parkkeerauksesta piti maksaa euro ja aikaa jäi vähän käyttämättäkin. Eihän sitä etukäteen tiedä, miten kauan asian hoitaminen kestää. Sitten ajoin Hoviseppiin ja maksoin taas parkkeerauksesta. Siellä kello otettiin vastaan ja sanottiin odotusajan olevan yli viikon. Sanoin vain, että en ole vaasalainen, että olisiko mahdollista saada se heti? Se kävi. Kesti viitisen minuuttia, kun patteri oli vaihdettu ja kello kävi taas.

Nyt mulla on käyvä kello ranteessa ja olo on kuin ennenvanhaan.

Jesaja 38:8 "... katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa." Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa takaisin kymmenen astetta, jotka se jo oli laskeutunut."

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...