Tänään pitäis Munnilla olla viimeinen työpäivä. Niin pitäis, niin pitäis.. sanoi entinenkin mies, kun nimismies käväisi ja ihmetteli kuulleensa, että miehellä pitäis oleman pontikkatehdas jossainpäin.
Niin ja toinen tärkeä päivä. Esikoinen täytti viime yönä kello 01:40 tasan 40 vuotta. Iiiik, ja mä kun luulen olevani vielä nuori. No kait sitä on just sen ikäinen kuin sisällään tuntee. Kesällä käytiin onnittelukäynnillä 88 vuotta täyttävän ystävän luona ja hänkin totesi rintaansa taputtaen, että täällä olen vasta teini-ikäinen. 
Siis viimeinen työpäivä onkin sitten siirtynyt jonnekin joulukuun puolen välin paikkeille, kun seuraaja pääsee alkamaan isännöitsijän hommansa vasta 12.12. Mutta ehkä tällainen hidas lasku onkin hyvä.
Oli muuten hyvät eläkejuhlat eilen tuolla leirikeskuksessa.
Minäkin sain kunnian roikkua mukana. Huomaathan lyhentyneet hiukseni
Juhlakalu sai kyllä niin paljon lahjuksia ja mahtavia kerrassaan ylistäviä sanoja, että pois alta. Esimies piti puheen, josta ei kehuja puuttunut. Tai sanoin kyllä tälle esimiehelle, että yksikään sana ei ollut liikaa voin sen todistaa, vaikka elänkin juhlakalun kanssa. Munni on ollut tosi hyvä työmies. Sekä alainen, työkaveri että esimies.
Yksi lahjuksista oli tämän näköinen
perattuna painoi 4,8 kg.
Vähän siinä kotona ihmettelin, mitä tällaiselle kalalle pitäis tehdä. Pakastimeen ei voi sellaisenaan laittaa, kestäisi viikon pakastua läpi. Fileoida ei voi, kun ei veitsi riitä. Ja siten ei graavatakaan. Piti ihan isosiskollekin soittaa ja kysyä neuvoa. No, laitettiin kiinalaisella ISOLLA veitsikirveellä parin sentin siivuiksi ja pakkaseen. Sieltäpähän sitten saa sulatella ja paistaa pannulla. Silleenhän se kala on parasta. Jos nyt ei lasketa graavausta.
Toinen maininnan arvoinen lahjus on noin metrin mittainen Rapalan uistin. Joo-o usko tai älä. Laitan kuvankin, kunhan saan sen otetuksi. Joku kyllä hehkutti, ettei tuo mahdu edes kääntymään Laihian joessa. No, kukas sitä siellä on meinannut uittaakaan. Täytynee lähteä jonnekin Karibian merelle valaita narraamaan.
Ja mitäs sitten vielä. Siis ihme, videokamera. Sellainen pieni ihme. Sanoinkin, että tuohan hukkuu Munnin isoon käteen. Niin ja akkuporakone tykötarpeineen ja paaaljon muuta. Ihan kun olis ollu joulu!
Huomenna täytyykin sitten mennä kaupoille hankkimaan tarpeita esikoisen voileipäkakkuja varten. Helinä-sisko on luvannut tulla auttamaan niiden tekemisessä. En oo koskaan ite tehny moisia kakkuja enkä oikein edes niistä tykkää, mutta jos muut tykkää, niin sehän riittää. Esikoinen oli halunnut vain ja ainoastaan katkarapukakkuja, mutta vaimo oli puhut yhden kakun kinkkusellaiseksi. 
Me vaimot ollaan ihmekapistuksia. Mitenkähän nuo miehet pärjäiskään ilman meitä ihanuuksia? Mä vaan kysyn!
Käväisn tosiaankin - kuten toisesta yllä olevasta kuvastakin tarkkasilmäinen voi huomata - pätkäisyttämässä hiukseni. Lyhyttä tuli ja silti on pitkääkin jäljellä. Piti aamulla pestä se ihan vanhanaikaisesti lavuaarin yläpuolella, kun olin jo pukeissa enkä viitsinyt mennä vaatteet päällä suihkuun. Nyt se on pörrökiharalla. Mikäs siinä!
Ei muuta kuin odottelemaan kuvaa siitä Rapalan uistimesta.
Ps. 23:1 "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti